Wednesday, January 24, 2007

Pelkää en...

...neppareita/
lyönnin hurjan saavat ne multa/
suoraan isken ne,
kankaaseen,
siihen ne kiltisti jää, laa laa-a laa***

Tuli sitten tehtyä vaate mihin meni 9 nepparia, eli 18 (kahdeksantoista) yhteensä vastapareineen. Tsiisus! Eikä ollut ihan pala kakkua pähkiä miten ne saa suoraan linjaan, mutta onnistumisprosentti oli hyvä. Ellei jopa erinomainen.

Oon ollut sairas ja koko alkuvuosi on mennyt kuin unessa. Suorastaan järkytyin kun jouduin selaamaan kalenterista kolme viikkoa eteenpäin päästäkseni tähän päivään. Järkyttävää on sekin että yhdessä Suomen rikkaimmista kunnista ei pääse lääkäriin muuta kuin ensiavun kautta, kun lääkäriaikoja ei vain yksinkertaisesti ole. Siis ei edes yhtä akuuttiaikaa kenellekään. Mukavaa oli myös jonottaa kolme varttia labraan vain huomatakseen että tohtori ei ollut laittanut lähetteitä koneelle. Mutta mikäs siellä istuskellessa, neuloin hyvän matkaa ja olin mitä ilmeisemmin ainoa asiakas jota odottelu ei haitannut. Pikkuisen haittasi että piti tehdä sitten uusintareissu kun niitä lähetteitä ei ollut, mutta sainpahan toisenkin vapaan aamun.

***melkeinpä häpeällistä myöntää että olen ostanut LauraVoun levyn täysihintaisena vain tuon biisin (ja sen hiekkarantarallatuksen) takia. Ja monta muutakin vastaavan kategorian levyä. Voi olla haitallista (ainakin kukkarolle) viettää liikaa aikaa tietynlaisissa baareissa *lol*

3 comments:

Uneliashaave said...

Kuten myös, mullakin mennyt alkuvuosi unessa. Jonkinlaisessa horroksessa. Veikkaan, että aika monella muullakin. Kuitenkin on menossa pimein aika vuodesta. Tuntuu, että ihmiset ovat aika poikki tammikuussa, kun oli noi joulut ja muut.Mutta nyt ollaan menossa parempaan suuntaan ja valoa kohti :)

aura said...

Yritin tuossa maanantaina varata hieroja-aikaa 18.1. Tiskin toiselta puolelta kysyi, että tarkoitat varmaan helmikuuta. En tarkoittanut, mutta korjasin päivämäärää pari viikkoa eteen päin.

Anonymous said...

Neppareiden laitto VOI olla "joskus" syvältä. Varsinkin kun iskee jokun nepeistä ihan lyttyyn.

Kesällä tuli istuttua 6 tuntia päivystyksessä. Oli rattoisaa..