Tuesday, February 13, 2007

Pikkuhousut

Ostettuani kaksi settiä erikokoisia, erimallisia, huonosti istuvia, kiristäviä pikkareita Melindalle, päätin kokeilla niiden ompelemista itse. Aiemmin olen pitänyt kaikkea tällaista näpräämistä ihan ei-mun-juttuna, mutta tämähän olikin mukavaa. Käytännössähän hintaa tulee vain kumanauhasta, koska ei noin pieniä kangaskappaleita voi mihinkään muuhunkaan käyttää. Valmista tuli nopeasti, eikä kiristä purista yhtään mistään. En muuten ymmärrä mistä noi vaatefirmat keksii nuo koot; ostamani 90cm housut oli 4cm kapeammat kuin 100 senttiselle tarkoitetut, kun taas 100cm jalansuut oli barbiekokoa verrattuna pienempään malliin... Sitten kun ne vielä on pakattu pikkupikkupakettiin, niin eipä voi verratakaan kaupassa.
Kangas Kangastukusta, ohje ylläri ylläri Ottobre (4/04). Ohjeessa lahkeensuut olisi kantattu niinkuin vinonauhalla tehdään, mun mielestä niistä olisi tullut aika paksut niin. Ja lehden kuvassa mun nähdäkseni niin ei oltu tehty. Mä sitten ompelin kaitaleet vain op:t vastakkain ja tikkasin asentoon, tuli ihan hyvä, paitsi että olisi pitänyt tehdä kaitaleesta kapeampi. Ehdottomasti haluan kokeilla sitä FOE -nauhaa, valitettavasti sitä vaan ei ollut Tilkkupuodissa, ja ilmeestä päätellen rouva ei ollut koskaan kuullutkaan. Tarjosi mulle 2cm leveää kuminauhaa...

Noiden iäkkäämpien yrittäjien kompastuskivi on mun mielestä just tuo, että ei kuunnella mitä asiakkaat haluavat, vaan esitetään tiukasti oma kanta, että ei tollasia kukaan tarvi (no ei sanonut sitä tämän asian tiimoilta vaan jo aiempi kokemus. mutta ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa ). Mikä valtti hänellekin olisi myydä kestovaippatarvikkeita ym, koska ei täällä kukaan muukaan niitä myy. Kun ostin saumurin, samainen yrittäjä sanoi kirkkain silmin mulle, että saumurilankoja ei enää tehdä kuin mustaa ja valkoista, koska niiden menekki on niin huono. Taisi sitten tarkoittaa että hän ei myy muita värejä...

Joachim sai jo lähes kaikki vermeet päälle, Melinda tuli pelkät tumput kädessä ja kysyi: "no äiti, mitäs vielä puuttuu??" :D. Kysyin et mitä sun mielestä puuttuu, ilkikurinen vastaus: no kaikki puuttuu!! On ne söpöjä. Yöllä tuli pieni tuhisija kera kylmien jalkojen ja kysyi: äitä pääsenkö viekkumaan..

Mutta juu, mä jatkan ompelua, meillä on ns rento aamu, Jari ja lapset katsoo jotain piirrettyä ja mä relaan. Kerhopäivinä ei voi aamusta mennä uloskaan kun muuten ei jaksa kersat kävellä kerhoon, joten otamma iisisti.

EDIT: pikainen soitto muutamaan lähialueen ompelutarvikeliikkeeseen paljasti, ettei sitä FOEnauhaa saa mistään. Singeriltä syyksi sanottiin, että kun ei niitä myydä pieniä eriä. Kun epäilin, että pikkuiset kestovaippakaupat tuskin ostavat tuhansia metriä kuminauhaa, että täytyyhän sitä jostain saada, vaihtui syyksi tilanpuute... Yhteistä kaikille myyjille oli, etteivät he olleet koskaan kuulleetkaan koko nauhasta. hmph. Onko Hki-Espoo alueella jotain kestovaippapuotia mistä nauhaa saa? Anyone? Olis niin kätsyä nyt lähteä kun jari vie jocsun kerhoon ja mulla on vaan Melinda.

13 comments:

Hanna said...

Moi

Mä oon käyttänyt joskus tällaisia kuminauhoja alushousuihin (framilon)http://www.tkukoulu.fi/~hlehtin/alusvaatekurssi/tarvikkeita.htm
Noi FOE:t näyttävät kyllä mukavammammilta, kun pojalle en välttämärrä halua alkkareihin pitsireunaa... Pitäisi kohta alkaa näitäkin tekemään kun potattelu alkaa kunnolla.

Anonymous said...

Vai ei tehdä kuin mustaa ja valkoista saumurilankaa *reps*

Susanna said...

Anne, juu kyllä sillä ilme vähän levis kun esittelin liukuvärjättyä saumurilankaani minkä tilasin ihan kotimaisesta liikkeestä ;)

Anonymous said...

En ole koskaan kuullut tuosta FOE: sta mutta onko se kenties tämä http://www.kenguruu.fi/product_info.php?cPath=38_65&products_id=273

Susanna said...

Marika, tuosta ei löytynyt muuta ku ilmoitus että loppuunmyyty :/. Mutta kenguruussa on sitä kyllä, sinne ei vaan pääse vaunuilla...

Susanna said...

Mä luovutin ja tilasin netistä sitä nauhaa. Tuli sellainen "pakko päästä kokeilemaan". Ei auta ku odotella. Ja halvemmaks ne postikulut tulee ku heräteostokset :D

Hanna said...

Nuo vanhemmat kauppiaat eivät myöskään tunnu tajuavan, että nuoremmatkin ihmiset neulovat ja saattavat kysyä hiukan erilaisia asioita kuin kanta-asiakkaat, jotka kurvaavat paikalle rollaattorilla.

Minulle lähilankakaupan täti on kertonut ettei puikkostoppareita ole saatavilla/olemassa (kummasti Ameriikasta saa), ja ettei pieniä puikkoja ole olemassa, ja ettei löysän neulekäsialan omaavan kannata ostaa ohuita lankoja. Melkoisen kivoja Nancy Busheista tulisikin kun ne paksusta langasta tikuttelisi.

Tekisi mieli tukea kotimaista pienyrittäjää, mutta montako kertaa viitsit käydä kaupassa, jossa tunnet aina olevasi "väärässä". Helmiä kaupassa näkyi olevan myynnissä kun siellä viimeksi poikkesin, aika edistyksellistä.

Susanna said...

Hanna, joo tuttuja kommentteja mullekin. Hahtuvaa kehotettiin ostamaan sinooperista, "tämä on lankakauppa" ym ym. Kuitenkin hyvin usein puhutaan tuotteista, mitä on kyllä siellä mistä he tuotteensa tilaavat. Että ei tarttis kuin tilata samalla. Muttakun ei ole mitään mielenkiintoa, vaan on vain ne omat mielipiteet että mitä ihmiset tahtovat tehdä. Ymmärrän jos ei haluta tilata jenkeistä tuhatta metriä jotain, mutta yleensä kaikelle on jo maahantuoja..

Anonymous said...

Mä olen joskus ostanut tuota foea (sic) ihan Petikon Eurokankaasta, mutta siitä on varmaan joain 4 vuotta. Nettikaupat on kyl parhaat tuollaisessa, kun ei ne kirjekuoreen mahtuvasta kamasta ota kuin sen todellisen postikulun.

Anonymous said...

Pakko kirjoitella nyt ihan vanhasta asiasta :D Nimittäin ne kaulurit jotka teit lapsille, mistä langasta neuloit ne ja kuinka monella silmukalla sait sopivat? Pääseekö jostakin vielä "vanhoille" sivuillesi, siellä tietenkin postauksessa olisi ollut ne tiedot :)

Ja minäkin yhdyn vaan valituskuoroon. Meidän lankakaupassa ei tiedetty mitä alpakkalanka on ;D Pitäisikköhän minun käydä joskus niille näyttämässä jotain kerää ;)

Susanna said...

Elli, kyllä tosta arkisto-kohdasta (siinä on pudotusvalikko) löytyy vanhatkin postaukset! Tästä suoraan kauluripostaukseen: http://kissinen.blogspot.com/search?q=kaulurit

Anonymous said...

Kiitti ;D Enhän minä edes huomannut moista arkistoa ;)

Anonymous said...

Tämä tulee nyt ihan myöhässä, mutta Itäkeskuksen Tikatassa olen mielestäni nähnyt FOE-nauhaa, jopa paria-kolmea väriä.

-Maria