Askarreltiin lasten kanssa muutama kortti. Tarkkasilmäinen huomaa että neuloin villapaidankin, se on ehtaa alpakkaa! Ja jälki on sellaista, että tekee mieli sanoa että on lasten tekemä :D. Heijastinsydämet on osittain tehty jo jouluna, mutta jäi lähettämättä. Näköjään jää taas lähettämättä....
Erehdyin antamaan osoitekirjan Jarille, kun tartti jonkun osoitetta. Nyt kirjaa ei sit ole missään, sanomattakin lienee selvää että Jari ei enää muista edes koskaan nähneensä sitä. Sen lisäksi Jocsu on yks typerä kiukutteleva kakara, anteeks vaan. Askartelu oli kivaa ja sujui hyvin, mut siihen se sit jääkin. Aamulla puetut vaatteet hän on ottanut pois, ja kun pyysin tulemaan ylös että puetaan, niin ei kuulemma tahdo postiin eikä puistoon eikä edes jäätelöä ostamaan niinkuin suunnitelma oli. Ja kortit voi heittää vaikka roskiin. Justiinsa.
Sinkkosen jossain kasvatuskirjassa (no okei kyllä mä muistan että se oli nimeltään "Leikkiä vakavilla asioilla") sanotaan, että lapset vetää aikuiset omalle tasolleen; järkevä kolmikymppinen voi yhtäkkiä löytää itsensä kinaamasta lelusta taaperon kanssa. Niin totta! Koska Jocsu käyttäytyy tyhmästi ja kohtelee mua huonosti, ei huvita sitten tipan tippaa suoda hänellekään mitään kivaa tai hauskaa. Päinvastoin, huvittais mennä peiton alle mököttämään loppupäiväksi ja todella heittää ne kortit roskiin. Mut eihän niin voi tehdä. Joten tulin päivittämään blogini, rauhoittumaan ja sitten kai pakko vaan hönkästä syvään ja pukea komppania pihalle. Mutta postin,puiston ja jäätelön saavat kyllä unohtaa, prkl.
Askartelu oli vaihteeks tosi mukavaa. Nyt kun molemmat lapset alkaa olla sen ikäisiä että pystyvät suunnilleen samoihin juttuihin, niin on helpompaa, ei ole koko keittiö sotkussa kun vaavi pääsee käsiksi liimapurkkiin :D. Mieltä lämmitti kun kerholta tuli kehuja, että kyllä huomaa että Joachim on harjoitellut saksien käyttöä, sujuu jo niin hyvin viivojakin pitkin. Ryhmässä oli kuulemma lapsia jotka eivät olleet ikinä saaneet leikata. 4-5 vuotiaana!!! Ja viime viikon bussiretkellä oli lapsia, jotka eivät olleet ikinä olleet bussissa... Tajusin mistä johtuu et ihmiset näyttää niin tyhmiltä ulkomailla; kun ei ole mitään mallia miten kuljetaan ilman autoa niin kyllähän siinä suu loksahtaa auki metrokarttaa tutkiessa :D.
Joo joo, menen pois.
Monday, February 12, 2007
Ystävänpäiväjuttuja
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
12 comments:
Ihanaa kuulla etten ole ainoa Hirviölasten äiti! :)
Kiitos!
Voi ei tollasta kiukuttelua. Ärsyttävää - siis Jocsulta. Ja mikä siinä on että ne saa päähänsä jotain tollasta, että kaikki onkin taas ihan tyhmää? Oliko liian kauan kivaa? Oliko äiti yhtäkkiä ihan kiva - ja sehän ei käy päinsä! ;)
Helpottiko kirjoittaminen? Jotenkin mun mielestä lopputekstissä oli valoisampi sävy kuin alussa - loistavan varaventtiilin olet löytänyt... :D
Ja mun mielestä sä oot sen jätskin ansainnut, ja Melinda myös... (Mutjoo, mä tiän ettei se homma toimi niin...)
Kuhan taas kirjoittelin, jaksamisia siis känkkäränkän kanssa!
Mirri, eipä kestä ;)
Petra, kyllä se helpotti. Aina helpottaa kun päästää höyryt ulos, ja mieluummin sitä höyryää muualle kuin lapsille. Tää on loistava varaventtiili, mutta välillä tulee niitä kommentteja,joista saa käsityksen että kun kerran on valinnut kotiäitiyden, ei saisi valittaa mistään. Ihan niinkuin ei saisi ajatella lapsistaan mitään negaa tai muuten on täysin epäonnistunut.
Toi jätskijuttu.. Niin, se on taas näitä rangaistuksia missä eniten kärsii itse. Ulkona on kyllä niin kaunis ilma, että ehkä pitää lähteä...;)
Arkisetkin asiat tosiaan on pienille elämyksiä. Viime perjantaina kun Ukkokulta piti yllättäen pekkaspäivän, hän ei vienytkään kohta kolmen vanhaa tytärtämme hoitoon vaan lähtivät kahdestaan junalla läheiseen "isoon kaupunkiin". (Yleensä menemme omalla autollamme.) Ei niillä mitään asiaa sinne ollut, kunhan ajelivat. Tytölle junareissu oli ensimmäinen, oli tietysti ihan tohkeissaan ja esitteli ylpeänä isoveljelleen konnarilta saamia lasten matkalippuja.
Tokihan kotiäitikin saa valittaa, mutta ois hirveen kiva jos vastapainoksi sitten kirjoittaisi aina jotain positiivista (kuten sinä tänään). Muuten tulee tosiaan sellanen kuva että kotiäiti on ahistunut lapsiinsa, elämäänsä ja yleensäkin kaikkeen muuhun kun omaan laatuaikaansa.
ystävyydellä,
toinen Susanna
Silmukatti, musta tuntuu et meidän kesän reissuista parhaiten on lapsilla mielessä just junamatkat ja ne junaliput :D. Jossain blogissa (Sekä että?) oli ajat sitten juttu, kun 2v synttäreitä oli vietetty ja tehty vaikka mitä, ja lapsen mielestä parasta päivässä oli ollut aseman rullaportailla ajelu :D
ei ollut meilläkään nelivuotiaat käyneet koskaan bussissa. kas kun asutaan sillai sivussa, ettei bussit kulje ohi lähimaillakaan. pitäisi ensin kävellä/autoilla pari kilsaa pysäkille päästäkseen ajelemaan bussilla. nyttemin on kyllä ajeltu bussillakin ihan riittämiin :D.
täällä ei kyllä tartte tuntea huonoa omaatuntoa oman auton käytöstä, kun ei busseja/ratikoita/juniakaan kulje :D.
Toinen Susanna, mä olen joskus aiemmin tästä aiheesta kirjoittanutkin, että ei tule aina kirjoitettua niistä positiivisista jutuista, koska niille positiivisille jutuille on sit muut kanavat. Tulee usein kirjoitettua vain ahdistuksista, koska niille ei aina ole sitä muuta kuuntelijaa sillä hetkellä. Ja kun on lasten kanssa ihan koko ajan, eikä oikeasti pääse edes kaupassa käymään yksin, niin sitä omaa aikaa oikeasti kaipaa. Oon huomannut että edes kerran viikossa pitäs saada hetki olla yksin, muuten alkaa tulla korvista savua ;). Mutta vaikka savuaakin, niin eihän se sitä tarkoita että se lasten kanssa oleminen olisi epämukavaa tms. Aikuinen ihminen vain joskus kaipaa jotain muutakin...
Mammaliini, juu tietenkään ei tarvi tuntea huonoa omaatuntoa :D. Sillä vaan päivittelin, kun asumme kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella, ja busseja menee suuntaan jos toiseenkin. Mun mielestä on karhunpalvelus lapselle kuskata niitä vartin kävelymatkatkin omalla autolla.
Tosi kivoja sydänheijastimia! Olisivatkin mukavia ystävänpäivätervehdyksiä. Ja ne voi lähettää 14.2 jälkeenkin, varmasti ilahduttavat saajiaan myös silloin!
Jos kiinnostaa, niin lue Jari Sinkkosen kirja "Pienistä pojista kunnon miehiä". Itse tykkäsin siitä ja sain vinkkejä arkeen ja työhön.
Kersojen kanssa tekisi joskus itsekin heittäytyä lattialle huutamaan ja potkimaan. mutta mitä sekään auttaisi...huoh..
Kommentti Soilelle: meillä toimii just se, että itsekin heittäytyy lattialle yhtä hölmöksi. Jopa venähtää lapsen naama ihmettelemään ja hölmöily loppuu aika äkkiä. Jätskiterveiset Susannalle! Pia
Post a Comment