Muistoja koulutieltä

Tuli tuossa kuntoillessa mieleen kouluajat, ja kun muutakaan asiaa ei nyt ole, niin kirjoittelenpa näitä tänne ylös.

Mä olen vaihtanut koulua melkeen yhtä usein kuin keskivertomies sukkia. Suurin osa sekä opettajista että luokkatovereista on kadonnut muistin syövereihin, jotkut ajat oli niin kamalia etten muista kerrassaan mitään. Esimerkiksi Riihikallion koulussa olin musiikkiluokalla kaksi vuotta (3-4), muistan yhden luokkakaverin nimen (se pahin kiusaaja), miesopettajan typerän lammasmaisen ilmeen, ja ruotsin opettajan joka ei voinut sietää sitä että joku nuhanenä niiskutti tunnilla. Lisäbonuksena muistan miten jännittävää oli koelauluissa laulaa. Me kuitenkin hoilotettiin kuorossa lähes joka päivä, miksen muista ainuttakaan musiikkituntia?

Opettajat ja koulu tuli mieleen kun mietin miten erilainen kirjoittaja olen nykyään. Äidinkielen opettajista muistissa on kaksi, toinen yläasteelta ja toinen aikuislukiosta.

Tuija I (MYK) tykkäsi kovasti kaikesta mitä kirjoitin. Tykkäsi niin kovin että mun mielestä se oli suorastaan naurettavaa. Mä en ikinä suostunut kirjoittamaan valmiista otsikoista, koska en kertakaikkiaan jaksanut keksiä juttua. Jos otsikkoa "vapaavalintainen" ei lukenut listassa, Tuija vaati viiden minuutin taivuttelun niin heltisi lupa kirjoittaa mistä tahtoi. Yleensä kirjoitin aineet vasta kotona, niinkään ei olisi saanut tehdä, mutta kun hissukka ei saanut luokkaa hiljaiseksi, ei kirjoitusrauhaakaan ollut. Oikeasti, opettajat ilman auktoriteettia voisivat ehkä valita jonkun muun työpaikan kuin yläaste...

Ainoastaan yhden kerran opettaja piti päänsä ja mun oli pakko valita otsikko. Kirjoitin teiniangsti-rakkaustarinan, valikoin otsikoksi "Portti", ja kirjoitin tarinan loppuun pätkän missä päähenkilö lähti öö...jonnekin ja portti uuteen elämään oli auki. Täyden kympin aine, joka myös julkaistiin myöhemmin Sinä&Minässä.... Täytyykin etsiä se jostain laatikon pohjalta.

Tuija kirjoitutti meillä tekstejä, niin että hän puhui ja piti täyttää puuttuvat sanat. Tätä oikeasti tapahtui ehkä vain kerran, mutta takuulla jokainen oppilas sen muistaa. Esimerkiksi näin, täytä puuttuvat verbit (ja siis opettaja saneli tämän): Tarzan pistepistepiste puuhun ja pistepistepiste sieltä seuraavaan piste Siellä hän pistepistepiste banaania ja sen jälkeen pistepistepiste kotiin. Voi että miten me naurettiin! Tää olikin sit ehkä ainoa kieliopillinen harjoite mitä tehtiin kolmen vuoden aikana (tai no, mä varmaan nukuin ohi).

Peruskoulusta jäi siis käsitys että osaan kirjoittaa ja vieläpä aika hyvin. Shokki oli melkoinen, kun viitisen vuotta myöhemmin kohtasin Opettajan joka todella osasi asiansa niin että ihan heikotti. Maija F (KIOK) ei todellakaan mielistellyt ketään ja ekasta huitaisten kirjoitetusta aineesta sain vitosen. Tajusin kerrasta, että minä en oikeasti osaa yhtään mitään. Suurella puurtamisella onnistuin saamaan äidinkielen keskiarvoksi 8, ja kirjoitin siitä magnan. Jos Maija olisi ollut mun ainoa äikänmaikka numero olisi ehkä ollut huonompi. Tai sitten olisin ehkä oppinut jotain enemmän. Monet muut välttelivät hänen tunteja ja valitsivat mieluummin jonkun helpomman opettajan, mutta mä tykkäsin Maijasta, ja muut maikat tuntui lällyiltä hänen rinnallaan.

Voi sitä tunteen paloa! Henkkoht mua ei kiinnosta kirjallisuuden aikakaudet pätkän vertaa, mutta suu auki kuuntelin; opettajan into tarttui kyllä jokaiseen kuulijaan. Maijakin tykkäsi musta, ainakin joissain asioissa. Kuten, että en edes yrittänyt valita helppoja kirjoja esittelyihin. Yhdellä kurssilla olin jo ilmoittanut tekeväni esitelmän Danten Jumalaisesta näytelmästä, mutta kun huomasin että kaksi vuotta aiemmin osittain läpikahlatun raamatun esittely on vähän vaativampi homma, vaihdoin kirjan lennosta Platonin Apologiaan (onneksi se on verrattain lyhyt). Opettajan ilme oli näkemisen arvoinen, ja onneksi kukaan muu ei ollut Platonista kiinnostunut ja sain pitää esitelmän viime hetken vaihdosta huolimatta... Olin jo ihastunut Platoniin filosofian tunneilla ja Maijan innostus sytytti liekin täyteen roihuun ja toi myös muita innostuksen kohteita. Sittemmin on tuli vähän hiipunut, mutta onpahan kirjahyllyssä paljon sellaista täytettä mitä useimmilla ei ole...

***
Jaa miten erilainen kirjoittaja olen sitten nykyään? Ennen osasin sentään jotain, nykyään tuntuu ettei kirjoituksissani ole päätä eikä häntää :D. Mut sama koskee kyllä puhettakin, että liekö vaikutuksensa sillä että keskustelukumppanit on 90% ajasta metrinmittasia.

Nyt metrinmittaiset tahtovat ulkoilemaan, ja siellä alkoikin sopivasti paistaa aurinko. Jo jonkun aikaa joka päivä on tullut ilmi joku uusi elämää hankaloittava asia, menenpä pihalle odottelemaan mitä tämä päivä tuo tullessaan.....