Wednesday, May 23, 2007

Mistä kaikki alkoi

Ompeluhuonetta siivotessa tuli vastaan ensimmäiset tekemäni vaatteet. Toki teininä ompelin koulussa ja nuorisotalolla jotain, mutta niistä ei ole tallella mitään ja muutenkin aikaa on mennyt..

Mulla oli Jarin siskolta lainassa joku romukone (se oli saatu kaupanpäällisinä suomalaisesta kirjakerhosta, selittää ehkä koneen tasoa). Olin tehnyt aiemmin Jocsulle pari pussilakanaa ja äitiyspakkauksen reunuksen, mutta en just muuta. Luottamus omiin taitoihin oli kuitenkin melkoinen, eikä mulla ollut mitään epäilyksiä ettenkö oppisi tosi hyväksi. Ongelma oli vaan se että olis pitänyt osata HETI, ja ärräpäitä lenteli.

Ostin kankaat näihin vaatteisiin Fabrissosta, Melinda ei silloin vielä ollut syntynyt. Ostin myös mustaa kangasta imetyspaitoihin, mut myyjällä ei sit vissiin ollut sen enempää käsitystä mistään kuin mullakaan, kun myi tavallista paitapuserokangasta sitä varten, eihän se jousta yhtään.. Sitä kangasta on edelleen kaapissa, mutta nämä ihanan pehmeät pellavat on kyllä käytetty viimeistä senttiä myöten.

En löytänyt visioni kaltaista kaavaa mistään poikien mallista, joten piirsin yhden mekon kaavan mikä mielestäni näytti suunnilleen siltä mitä olin hakemassa. Poistin helmalevennykset ja hyvä tuli. Takahalkio on tosi tökerö nurjalta, mutta ulospäin kuitenkin ihan ok. Alalanka on ollut musta, ja näkyy monista kohdista :D. En silloin tiennyt, että kaarevat kohdat pitää aukileikata jos tahtoo että kaitale asettuu siististi. Kaitaleet on kuitenkin ihan käsittämättömän siististi ommellut, miten olenkaan osannut ne tehdä. Muistan kyllä soittaneeni lukemattomia epätoivoisia puheluita mummille..

Tavoille uskollisena näiden viimeistely jäi viime tippaan. Vaatteet oli tarkoitettu Jocsun 2v juhliin, vartti ennen vieraiden tuloa mä imetin Melindaa, laitoin ripsiväriä ja mummi ompeli ankkuria paitaan :D. Se oli hektistä!

Housujenkin suhteen mulla oli oma idea, ja jouduin jonkin verran pähkimään miten nuo lahkeet pitäs tehdä. Hahmotuskyky oli silloinkin huono. Hienot niistä tuli, vyötärötaite on aika paksu ja nyöri olisi voinut olla siistimpi.. Mutta tosi söpö setti kaikin puolin. Mulla on kyllä kuva näistä Jocsun päälläkin, mutta se on näköjään nimetty jotenkin tosi fiksusti enkä mä löydä sitä... Täytyy yrittää vielä etsiä.

Tikkaukset oli siistit jo silloin!! Vaatteet on nurjalta ihan kamalan näkösiä; vaikka reunat on siksakilla tehty, kangasta on silti pesussa purkautunut sen verran että roippeita roikkuu. Just sen takia kaipasin niin saumuria, mä en vaan kestä sitä epäsiistiyttä sisäpuolellakaan, enkä ymmärrä miten reunat saisi siistiksi pelkällä ompelukoneella.

***
Eilinen purkaus yöstressistä auttoi omaa oloa kovasti. Bloggaaminen on siis hyväksi mielenterveydelle (joskus). Jarikin sanoi kommenttiketjun luettuaan, että ainakaan me ei olla ainoita joilla on nukkumisongelmainen laps. Viime yö menikin sit tosi hyvin; Melinda heräs puolen yön aikaan pari kertaa ja oli kamala, ja mä huusin vastoin kaikkia kasvatusneuvoja kurkku suorana että TULEN HULLUKSI JOS EN SAA NUKKUA!!! Aika pian neiti luovutti ja sammui. Mä olin kyl niiiiiin väsynyt, oikeasti tuntui että kuolen jos vielä pitää nousta. Ei sit onneksi tarvinnut.

13 comments:

Mari said...

Vau mitkä tikkaukset... mun ekat yritykset muistutti enemmän aaltoja, eikä nykyisetkään kovin hyviä ole. *nolo*
Huutamisesta: mun kokemuksella se tekee hyvää, jso joskus räjähtää. Lapsi tulee (outoa kyllä) tyytyväiseksi kun huomaa että toinen on tosissaan. Eipä ainakaan jää epäselväksi mitä se aikuinen tuntee ;) Jos kert positiivisia tunteita saa purkaa avoimesti, miksei joskus negatiivisiakin? Go, girl :)

Petra said...

Melinda tuntuu olevan tyttö joka tietää mitä haluaa, ja sai nyt kuulla mitä muut haluaa: jaa, äiti haluais nukkua? :D
Hän on fiksu tyttö joka varmaan on käyttänyt kaikki keinonsa saadakseen tahtonsa läpi, mä luulen että ei vaan oo ihan tajunnu että muutkin voi haluta... Pieni pelottelu ei siis ehkä tee pahaa... Mä luulen että Melinda haluaa täysjärkisen äitin, ja voisi antaa sunkin nukkua. Eipä taida itsekään nauttia yöllisistä riehumisista, mutta niistä on voinut tulla tapa. :(
Niin, toivottavasti teillä alkaa pikkuhiljaa hyvät unet, mä en edes yritä neuvoa, kun en kyllä tiedä vielä mitä itsellä on edessä... :S

Kati E said...

Sen verran sanon viel eiliseen, et aikuisia ei kyllä häädetä niiden sängystä! :)

Olen mä joskus tainnus sohvalla nukkua tai Veeran sängyssä kun muut on olleet sairaita ja mä en ole voinut nukkua niiden kans samassa kun herään jokaiseen hengitysvinkunaan.

Mut siis noin yleisesti ottaen ei häädetä isiä ja äitiä sängystään.

Oletko sä jutellut Melindan kans et mikä sillä on? Siis osaako se sanoa et näkeekö pahaa unta? Ja voisko lahjominen auttaa, joku kiva uus unilelu tms?

t. natsiäiti ;)

Susanna said...

Kati, mä just eilen sanoin Jennille, et aina luulin et natsismi toimii kehen vaan, mut ei kyl melindaan :D. Mä oon myös sitä mieltä et mun sänky on mun, poikkeuksia voi joskus olla mut kyllä sit pitää olla selkeä syy. Sitä paitsi meidän sohva ei ole niin mukava ettäkö ero kapeasti nukkumiseen olisi selän kannalta merkittävä :D.

Melinda itse ilmoittaa aamuisin naama loistaen, että hän nukkui omassa sängyssä, ei tullut pissa, ja aamulla vasta herätin äitin! Ja sitten me muut huokaistaan, et voi kun oliskin niin. Ehkä sillä on hallusinaatioita? Eikä se taida oikein olla lahjottavissakaan, me ei olla tota pahemmin vielä käytetty niin ei se tunnu oikein ymmärtävän..

Stricker said...

Aivan mielttömän ihana tuo setti ja nostan vaan entistä enemmän hattua sun taidoille! Mieletön ensimmäinen työ!!! Mullakaan ei kyllä ole edelleenkään kyllä kovin montaa suoraa saumaa ja tikkausta ja muutenkin viimeistelyt ja tarkkuus ovat jotain aivan muuta.

Nukkumisasiaan tsemppiä. Meillä oli pojalla jossain vaiheessa kausi, että olisi halunnut minut aina yöksi viereensä (meidän sängyssä ei ole koskaan nukkunut, vaan minä joskus pojan vieressä patjalla) ja siihen auttoi aika nopesti kylmä huudatus. Meillä kyllä poika nukkuu vieläkin (heinäkuussa 4vee täyteen)makuupussissa, ja sen kanssa liikkuminen ja kävely on aika hankalaa, eikä muutenkaan ole yöllä kävelevää sorttia. Mäkin kokeilisin varmaan jotain palkkiosysteemiä, tosin tuo, että Melindä itse luulee nukkuneensa hyvin omassa sängyssään, saattaa hankaloittaa palkitsemista.

Katja said...

Kuulostaa NIIN tutulle. Neuvola lohdutti, että näista kamalan uhmaiän läpikäyvistä tahtolapsista tulee usein menestyviä aikuisina =). Ehkä niillä on sitten varaa kustantaa unenpuutteen raunioittamat vanhempansa terapiaan.

Ilman muuta negatiivisetkin tunteet saa ja välillä pitääkin näyttää. Jälkeenpäin niistä voi sitten jutella lapsen kans. Mutta eiköhän jokainen äiti joskus kilahda ja huuda niin että kitarisat lepattavat, mä ainakin =).

Anonymous said...

Kyllä minä annoin häätää ilomielin itseni omasta sängystä (kuten edellisen postauksen kommentissa mainitsin) ja nukuin välillä öitä vierashuoneessa.

Kunnon yöunet ovat minulle niin tärkeitä, että oikeasti oli ihan se ja sama missä nukuin kunhan sain nukkua. Lapsonen nukkui isin kainalossa hyvin tyytyväisenä, kaikki olivat aamulla iloisia ja virkeitä vaikka jotain Hyvän Äidin sääntöä varmasti tulikin rikottua.. Silloin kun piti valita vankkumattomat periaatteet ja hyvät yöunet, me valitsimme jälkimmäisen. Ja kuten todettua,nyt kaikki nukkuvat siellä missä pitääkin- eli eihän lapsuus nyt loputtomiin kestä.

t.laiska äiti Susanna (se toinen)

Kati E said...

Toinen Susanna, varmaan noin vois tehdä JOS olis se vierashuone, mut kaikilla ei ole. Siksi meillä nukutaan omissa sängyissä. Ja mä en usko, että meidän lapset on menneet siitä rikki.

Suski, eikös ne uhkailu&lahjonta&kiristys olleetkaan ne vanhempien keinot? ;DDD

Susanna said...

Toinen Susanna, kukin tavallaan. Mun mielestä noi on aina myös tilannekohtaisia asioita, esim Jocsun kanssa mua ei koskaan haitannu jos se oli välillä vieressä, kun tiesin et se on vaan se yksi kerta. Melindasta tiedän, et jos sille antaa pikkusormen, se vie koko käden :D. Ja me ollaan kyllä toimittu johdonmukaisesti, mutta sille en mitään voi että olen niin sippi etten herää enää myöhemmin yöllä kun tyttö hiippailee viereen.

Kati, mä en osaa jotenkin Melindan kanssa noita uhkailu,kiristys, lahjontajuttuja viel käyttää. Se on mun pikku vaavi :D. Täytyy ehkä aloittaa..

Anonymous said...

kati e-
ei varmasti ole teidän tai kenenkään muunkaan lapset menneet rikki siitä että on uhkailtu,kiristetty ja unikoulutettu omaan sänkyynsä.
Se,joka menee rikki yöllisistä huutosessioista on ÄITI. (miksi ne isät muuten harvemmin menettää yöuniaan..)
Mutta tosiaan, kukin tavallaan. Meillä toimi parhaiten (erityisesti) äidin jaksamisen kannalta se, että sai kaikki saivat nukkua täydet,häiriintymättömät yöunet, mutta toisille toimii sitten toisenlaiset konstit.Toivottavasti Susanna löydätte ne oikeat konstit ja saat nukkua rikkoutumattomia yöunia- usko minua, se on pikkulapsiperheessä(kin) mahdollista!

Oikein iloista kesänodotusta,Susanna!
t.toinen Susanna

Susanna said...

Hei, kolmas Susanna täällä tulee sotkemaan soppaa. Meillä elettiin viisi vuotta tuollaista kauheaa yöaikaa. Keskimmäinen lapsi heräsi joskus useampia kertoja yössä ollen kuin valveen ja unen välimaastossa, itki itkemistään kunnes aivan rättiväsyneenä sanoin noin viidennen kerran neuvolassa, että tämä ei ole oikein. Olin kuulllut yökauhuista ja sanoin ääneen, että voisiko meillä olla tällainen yökauhu-lapsi.

Yökauhu on ihan oikea tila, jossa lapsi ei voi itse mitenkään hallita omia tunteitaan. Kun tämän ymmärtää, on sitä kauhuakin helpompi käsitellä.

Meillä syy on todennäköisesti siinä, että tytär on todella aktiivinen ja rekisteröi ympäristöään äärimmäisen tarkasti. Hän on lahjakas lapsi kaikessa mihin ryhtyy ja se on ilmeisesti rasittanut hänen alitajuntaansa päivällä purkautuen yöllä sitten tällaisena ahdistuksena.

En neuvo vastaamaan huutoon huutamalla, vaan rauhoittelemalla. Olen varma, että se menee ohi tai ainakin vähenee huomattavasti kuten meillä.

Tunnen selkäytimessäni sen tunteiden kirjon, jonka lastenhuoneen aukeava ovi yöllä saa aikaan. Silloin punnitaan aikuisuus ja vanhemmuus ja kaikki. Ei yksi yö ole mitään, mutta kun se on yö toisensa jälkeen. Se on kauhua myös vanhemmille.

Toivotan voimia ja kärsivällisyyttä. Jos kyseessä on yökauhu, voit siihen hakea neuvolan kautta tukea.

Anne K-R said...

Kiitos reunasilmukkavinkistäsi! Jo alkoi syntyä nättiä jälkeä.

Kati E said...

Nyt menee Susannat sekaisin. :)

Toinen Susanna, mä en tarkoittanut millään pahalla. Ja olen samaa mieltä siitä, et kukin tavallaan. Ne isät ei mene siksi sekaisin/rikki öistä tai muistakaan, kun ne on miehiä? Ja ne ei taida olla niin herkkiä syyllistymään kuin äidit? (Mitä mä olen jutellut ja kuunnellut lapsiperheiden juttuja, niin useimmiten se on äiti, joka syyllistää itseään/menettää yöunensa tai kantaa siitä flunssasta huolta. Kyllä isät tietysti huolehtii, mutta ei ehkä niin paljon? Ja ne harvemmin käyvät sellaisia itsensä ruoskinta -sessioita.)

Itse asiassa meidän lapsia ei kyllä ole nukkumisasiassa lahjottu/kiristetty tai uhkailtukaan. Ne on ihan nukkuneet vaan omissa sängyissään noin pääsääntöisesti, tiedä sitten miksi.