Saturday, April 05, 2008

Puhvi

Puhvi on mun tämän jakson ensimmäinen valmis paita. Aloitin sen teon kun olin viikon kotona kipeiden lasten kanssa, ja mulle tokaistiin koulun taholta, että "ethän sä tietenkään mitään pysty siellä kotona tekemäänkään". No ei ollut omia kaavoja mutta lehtiä senkin edestä, ja piirsin sitten tämän jostain Burdasta, ja teinkin aika pitkälle. Lisäksi tein yhden pojan kauluspaidan sen viikon aikana, eli periaatteessa etenin töissäni ehkä enemmän kuin olisin koulussa edennyt.
Elän toivossa että Puhvi mahtuu mulle ens kesänä. Se on kokoa 42 joten täytyy olla ehkä vähän kurinalaisempi vastedes... Paidan alimmainen nappi katosi mystisesti työhuoneen uumeniin, mutta eiköhän se vielä löydy.
Mun mielestä varsin nätti pusero. Mutta puhvihihoja on ihan mahdoton silittää!!!

***
Tulipa ankea viikonloppusää. Toisaalta sillä ei ole väliä ku mä oon koneen ja kankaan välissä tiukasti maanantaihin asti, mutta olishan se kivempi auringonpaisteessa ommella.

Meillä oli eilen ystäväpariskunta lapsensa kera kylässä, testasimme kolmea eri pelikonetta (XBox 360, PS2 ja Nintendo Wii) siitä näkökulmasta, että mikä olisi paras satunnaisesti pelaavalle lapsiperheelle. (Ps3 oli heti poissuljettu, koska sille ei ole lastenpelejä pahemmin, ja muutenkin pelejä vähän, hinta infernaalinen ja ps2 pelit ei enää sillä toimi, mikä on silkkaa rahastusta). Hauskaa oli ja myöhään meni, lapsetkin valvoi kymmeneen, ja heräsivät silti ennen seitsemää.... Aamun he makasivat sohvalla ja voivottelivat, "äiti mä oon niiiiin väsynyt", mä vaan lakonisesti totesin että oliskohan kannattanut nukkua...

Viikonloppuja, mä meen takas sur-sur.

20 comments:

Anonymous said...

Meidän PS3:lla voi kyllä pelata sujuvasti jopa ikivanhoja PS1-pelejä..?

Anonymous said...

Mies halusi syksyllä ehdottomasti PS3:n, mä pistin ehdoksi että pitää löytää se vanhempi, isommalla kovalevyllä (60 gigaa) oleva versio, koska siinä toimii PS1:n ja PS2:n pelit. Uudemmassa 40 gigan versiossa ei toimi, mikä on tosiaan silkkaa rahastusta. Tota vanhempaa ei taida mistään enää saada.

Anonymous said...

Unohtui kehua puseroa! Kyllä sä vaan olet mielettömän taitava, kateeksi käy.

Hanna said...

Hieno paita! Mun on pitänyt kysyä pidemmän aikaan että miten muuten säilytät kaavojasi ja mistä materiaalista teet ne? Omat kaavani on voipaperia tai kuitulakanaa ja ne on aina rytyssä, vaikka kuinka yrittäisin ne viikata / rullata.

T: Hanna

Heidi said...

HIeno pusero tuo unipussikin on aivan mahtava, tulee vauvakuume tuollaisista. =)

Jatta said...

IHANA! Miksen oo löytäny tommosta kaupasta, nyyh, ei kestä pälli ommella ite.

Anonymous said...

Ihana puhvihihapaita! Ihmisellä on aina hyvä olla tavoitevaatteita kaapissaan ; )

Satu said...

Tosi hieno paita. Mistä Burdasta nuo kaavat on? Pelikoneista voin suositella Wii:tä. Löytyy kivasti lasten pelejä. (Meillä kyllä lapset liimautuu sohvaan silloinkin kun äiti pelaa Super Mario Galaxya :)

Anonymous said...

Kaunis leikkaus puserossasi.

Kati E said...

Meillä on sekä Wii et PS3. Voit arvata kumpi on lapsille ja kumpi A:lle? ;DDD PS3:lla voi pelata vanhoja pelejä jos siinä oli joku lisäjuttu, ja meillä on se. Onneksi, muuten ei vanhat Singstarit toimisi!!

Ihana paita! Todella ihana!!

Susanna said...

Niin tosiaan, kun PS3 tuli siinä toimi vanhatkin pelit, mutta sitä konetta ei enää saa. Me ollaan ihan Xbox perhe oltu aina, joten vastustusta PS-rintamalle on muutenkin, mutta pleikka kakkonen on kyllä ihana, ja sille on niiin hyviä lasten pelejä. Mutta jo pelkästään Boxin live-palvelu hakkaa kaikki muut koneet mennen tullen, mut kaikkihan ei tietenkään tee sillä mitään.

Hestia, kiitti!

Hanna, mä käytin ennen leivinpaperia mut sitten kerran ostin oikeaa kaavapaperia, ja on se vaan paljon parempi ja säilyy paremmin vaikka sitä taittelee. Ja rullassa on niin paljon että tulee halvemmaksikin. Meillä on alituinen kaavakaaos, koska mitään järkevää tapaa noiden säilömiseen ei oikeasti ole. Hyllyssä mulla on lehtikoteloita jaoteltuna niin et lapsille omansa, hatut, asusteet ja muut. Niihin sit yritän rullailla jotenkin järkevästi, mut aika pitkälti heitän menemään jos en ole ihan varma että teen joskus uudelleen. Yks hyvä tapa oli rullata ja laittaa vessapaperihylsyyn, ja siihen päälle kirjoittaa mitkä kaavat sisällä on. Mut aikuisten kaavalle pitäs ehkä olla talouspaperirulla niin ei tulis liikaa yli.

Huopatossu, niinpä :D

Jatta, sinä nyt ompelisit tuollaisen kädenkäänteessä! Olisko toi 42 sulle liian iso?

Satu, kaavat on muistaakseni joulun burdasta, siinä oli kannessa naisella toi paita päällä, joku paitapuseroekstra. Voin katsoa tarkemmin numeron kunhan löydän lehden jostain :D.

Satua, Päivi, kiitos!
kati, A varmaan viuhtoo menemään Wiillä päivät pitkät? :D:D. Se ohjaus on kyllä hauska. Sääli ettei sille oikein ole pelivalikoimaa vieläkään. Tosin, meillä on nyt vanha Xbox, X360, ps2 ja antiikkikoneet Sega megadrive ja Dreamcast, et ehkä me ei tarvita enää yhtään ainutta lisälaitetta. :D:D

Ihanaa ko kommentoitte. Piristää pientä mieltä kummasti ;)

Susanna said...

Satu, se olikin Burdan 01/08 numero, eikä edes ollut kansikuvassa :D. huono muisti...

Anonymous said...

Onpa nätti paita!! :)

Anonymous said...

Tee mulle kans tommonen paita, aivan ihana! Tosin väri voisi olla joku muu, mutta muuten... Joo, ole kiltti sisko :).

T: Sisko (ei jaksa kirjautua sisään)

Susanna said...

Siskorakas, mikä väri olisi sopiva neidille?

Anonymous said...

WII! Kaikenlisäksi sen hankintahinta on kohtuullinen verrattuna moneen muuhun. Just ostin tanssimaton lisukkeeksi, se on loistava <3.

Puhvi on kaunis, missähän välissä itse sais aikaiseksi alkaa taas kunnolla Näpertämään. Minähän olen "vain" kotona kaiket päivät...

Riemuntai said...

Tosi kaunis pusero!!! Aivan ihana! Kiitos kun kaivoit lehden numeron, josko saisin kans jossain koossa tehtyä ;) Kertakaikkiaan ihana!

Minä säilytän säilyttämisen arvoiset kaavat muovitaskuissa (kaavapaperille piirretyt). Päällä on A4:lla jonkinlainen kuva/raapustus mikä kaava ja koko. Saatan siihen laittaa sitten merkintöjä jos olen jonkun puseron tehnyt sillä kaavalla ja miten olen mahdollisesti muuttanut. Näin varsinkin lapsille kun teen, niin käytän esim. trikoopaidan kaavaa useampaan kertaan.

thiire said...

Mun blogissa on sulle joku sellainen juttu, mitä en oikein tajunnut :) Lisäksi, teetkö unipusseja tikauksesta pienille ihanoille poikavauvoille?

Anonymous said...

Hmm... Kyllä valkoinen voisi olla kiva, tai sitten musta! Myös harmaa käy, oliivinvihreä, beige yms yms... Ihanaa, saan paidan!

T: Sisko-rakas

Jonna said...

Pika-analyysi sinusta minulta blogissani :)

Nätti paita.