Friday, March 20, 2009

Kotona olemisen onni ja autuus

Mä en koskaan ollut mikään kotiäidin malliesimerkki, eikä musta sellaista koskaan voisi tulla. Lähinnä se pohjaton siivoaminen ja järjestäminen, voi tylsyys! Nyt oon taas kotosalla kun Jocsun vesirokko sen kun pahenee, ja olin jalomielinen ja annoin Melindankin jäädä kotiin :). Tässä sitten notkun koneella ja yritän saada päivää kulumaan :D. Pitäisi tehdä vaikka mitä ja huvittaiskin tehdä yhtä sun toista, mutta jotenkin ei saa tartuttua mihinkään.

Olen jotenkin onnistunut tajuamaan, että jos todella aion täällä yritystä pyörittää, täytyy tehdä monia järjestelyjä ja muutoksia ja hankintoja. Sentään olen saanut starttiraha-asiat etenemään, yllätys oli melkoinen, kun virkailija pahoitteli että käsittelyaika saattaa nyt olla jopa kolme viikkoa, kun hänellä on koulutusta ja hakemuksia on paljon. Kolme viikkoa! Eihän siinä ajassa saa mistään mitään päätöksiä, mä olin varautunut että se sanoo että puoli vuotta menee, tai että ehei, tälle vuodelle enää mitään myönnetä. Mut jippii, kohta se on sitten totta, ehkä.
Lasten kanssa on askarreltu playmaisseilla, katsottu elokuva, itketty kurjaa oloa, ja nyt he pelaavat Mariota. Ja kello on vasta puoli 12.... Mun täytyy ehkä ottaa itseäni niskasta kiinni, sammutettava kone ja ryhdyttävä tekemään jotain mukavaa/kivaa/järkevää. Jos vaikka ompelis jotain, ihan vaan huvikseen :).

ps. Onko ehkä maailman toisiks paras juttu että Melissa George on Greyssä??

**
off to work. ehkä. ;)

6 comments:

Tupuna said...

Paranemisia ja onnea virastoasiolle. :)

Pia Nore said...

Mä olen aina hyvällä omallatunnolla ottanut DVD:t esiin silloin kun joku pöpö iskee lapseen... Pääsee itse helpommalla ja olen huomannut että usein se on myös ainoa tapa saada lapsi pysymään paikallaan = lepäämään => paranemaankin joskus:-)

Paranemista sinne!

-maria- said...

Pidän peukkuja pystyssä starttirahan suhteen!

Samanlainen "kotiäiti" mäkin olen. Ei oo koti järjestyksessä eikä ikkunat hohda kirkkaina. Paljon mukavampiakin asioita kun on olemassa kuin siivoaminen! :D

Tuazophia said...

Voi yöks, en tykkää tuosta näyttelijästä lainkaan. En tiedä, johtuuko vain siitä, että samaistan sen aina ja ikuisesti Aliaksen Laureniksi...

Susanna said...

Villapallo, jeps, dvd:t kunniaan! Jocsusta vaan tulee kauhean pahantuulinen jos katsoo paljon, täytyy olla tarkkana :).

Tuazophia, mun mielestä hän on jotenkin kiehtova. Tosin täytyy sanoa että aika samannäköinen kaikissa rooleissaan, mutta se aksentti! Mä kyllä vihasin Laurenia syvästi välillä :D

Kati E said...

Oi, asiat vaikuttaa hyvältä, noin sun töiden suhteen!!!! :)

Sä olet usein mielessä, mä vaan olen ihan raatona, vaikka nyt pitäisi olla ihana aika? (Niinqumikä ihana aika? Ennenaikaiset supistukset, järkyttävän kipeä selkä ja kamala väsymys töistä johtuen...)