Päiväunia

Jocsu on tositosi kipeä. Todennäköisesti SE influenssa, mikä on huippuikävää siinäkin mielessä että juuri viime viikolla jonotimme 2,5h jotta lapset saivat rokotteet.... No ei siis ole tullut hirveästi nukuttua kun pojan kuumetilannetta ja hengitystä pitää valvoa. Tänään menin iltasella nukkumaan pariksi tunniksi, kuulokkeet korville ja P!nkin live@Wembley.

Ajatukset harhaili, tosin sain ne pidettyä vähän paremmin aisoissa kuin edellisellä kerralla, jolloin vahingossa aloin ajattelemaan liian syvällisiä, kuten kuolemaa ja muuta hirmu fiksua.

Yhtäkkiä sain idean korsetista millaisen tahtoisin itselleni, tai ainakin tehdä jollekin toiselle. Minähän en ole mikään suunnittelija enkä saa tällaisia visioita, mutta niitä on alkanut tulla jostain, tällä tavoilla syntyi esimerkiksi firman nimi ja logo, kerron niistä joskus lisää.

Sovitaan vaikka että piirsin nämä kuvat unissani. Minähän siis en osaa myöskään piirtää, mikä on raivostuttavaa silloin kun haluaisi saada ideansa paperille. Anyway, syntyi siis ajatus korsetista, mikä näyttäisi paitapuserolta ja jatkuisi korsetin yläreunan jälkeen paitapuserona. Visioin myös hihatonta vaihtoehtoa, niin että yläosassa olisi vain kaulus mikä menisi niskan taakse ikään kuin halterneck. Ja sitten korsetin kanssa hame, niin että korsetin alareuna menee hameen alle, ja henkselit - joihin olen nykyään kovin viehtynyt - sitten siihen päälle. Jotenkin näin. Pakko saada toteuttaa. Ja hameessa on laskoksia mitä en myöskään osaa piirtää, mutta kuitenkin.

Sitten uni keskeytyy, kesken P!nkin Fingersin.

- (näyttää yhtä siementä nyrkissään) Äiti, voiko klementiinin siemenestä kasvattaa klementiiniä?
- joo, kyllä voi, mutta vähän vaikeaa talvella eikä välttämättä tule klementiinejä kun asutaan vähän väärässä maassa
- (surkeaa itkua) isi väitti ettei voi
- isi ei tiedä näistä. sulla on se siemen siinä?
- (vielä surkeampaa itkua) joo mut isi pakotti mut heittään ne muut ROSKIIN
- kulta ei se haittaa, yksi siemen riittää. Äiti tulee ihan kohta
- katsotko sä vielä yhden unen?
- joo, sitten mä tuun

Dear mr Presidentin ja Leave me alonen aikana ehdin pohdiskella millaisen mekon haluaisin tehdä, idea lähti Kamichan tästä postauksesta. Mielessä kävi myös millainen paska Bush oli, ja suunnittelin myös valmiiksi mitä tarvitaan mukaan jos pitää lähteä sairaalaan. Ja sitten näin vähän unia mutta ne ei ehkä sovellu tänne. Kops, taas keskeytys.

- (mukana kourallinen siemeniä) äiti, mä kävin etsimässä nämä
- ai mitkä??? ai ne siemenet. ai no hyvä. nyt ne pitää kuivata, hae paperia ja taittele se ja laita ne kuivumaan sinne ponien taakse hyllylle. mä tulen kohta
- näetkö sä kauniita unia?
- (puren kieleen etten vastaa kovin terävästi) en mä oikeastaan nuku, mä vaan haaveilen
- okei. mut tule kohta niin tehdään klementiinejä.

Näin. Neiti kävi jossain vaiheessa kolmannenkin kerran ja Jocsukin kerran, mutten kertakaikkiaan pysty muistamaan mitä asiaa niillä oli. Varmasti jotain tuiki tärkeää. Perjantaina Melinda oli vielä kipeä eikä voinut tulla mukaan kun menin hakemaan Jocsun koulusta. Opetin tytön soittamaan mulle mun työpuhelimella. Olin pois 14 minuuttia, tyttö soitti kolme kertaa:

1)
- äiti missä kohtaa olet?
- justhan mä lähdin. sä varmaan vielä näet mut ikkunasta. onko joku hätä?
- no ei. halusin vaan kertoa et korvaan sattuu yhä
- joo, varmasti. mä tulen ihan kohta.

2)
- äitii, mä, tota, niin mä halusin vaan kysyä että voiko koululaislapsi saada vauvan?
- ei kulta, ei koululaislapsi voi saada vauvaa
- okei. mä vaan ajattelin.

3)
- äitii, sitten ku te tuutte nii pelataaks jotai?
- pelataan vaan. me ollaan ihan kohta kotona
- ai olettepa te nopeita!
Minä kun luulin että hän koki aikansa pitkäksi!

Hilma on mun oma unilelu.

Vielä loppukevennys (tästä ei postaukset kyllä enää kevene): eilen Melinda otti nuken mukaansa pelaamaan DS:ää: kas näin tätä pelataan, istupa siihen. muista nyt: LEIKI, ILOITSE, KEHITY!
En enää ikinä anna sen kattoa mainoksia. (äiti arvaa mikä vahvistaa luustoa? No tietty maito ja danonino. Tytär on täynnä näitä capseja, se muistaa kaiken ja soveltaa niitä käytäntöön sujuvasti).

Että näin, suuret on murheet mutta ilon aiheet on kyllä pienet ja niitä on paljon. Henkisestä tilasta kertoo ehkä kattavimmin se, että nauroin hysteerisesti 5 minuuttia ja itkin kymmenen kun luin 3xikuisuuden kuopuksen sairausmuistelot.