Palmikkopusero / cable sweater

Tällainen tuli pojan palmikkopaidasta. Marjutin ohjeita noudattaen itkin ja tein sen loppuun melkein yhdeltä istumalta. Huh! Harjoittelin oikein kunnolla kappaleiden yhdistämistä oikeat puolet päälläpäin, ja tuloksesta tuli oikein kaunis. Paitaan olen muutenkin oikein tyytyväinen, olen sen suunnitellut päässäni täysin itse. Ei mitään havaintoa miten se onnistuikin noin hyvin. Mitään en ole kirjoittanut ylös, ja kaventelin ja lisäilin vähän miltä tuntu. Opettelin tekemään palmikkoa viime keväänä, kun istuin sairaalassa kaksi tuntia sokerirasituskokeessa. Mukana oli lankaa ja pari puikkoa ja vierellä istuvat mummot kilpaa antoivat vinkkejä. Paidan aloitin sitten kotiin päästyäni. Onneksi olen laskenut kuitenkin sen verta reilun kokoiseksi paidan, että se yhä mahtuu pojalle! Ainoastaan kaulus on sen verran pieni, että jätin toisen olan auki ja laitan siihen napin.

My sons sweater is also finished now. Following Marjut´s advice, I sat, cried, and finished the sweater during one night. Practised hard on sewing parts together with the right sides up, and the result is very beautiful. Not perfect, but going there. I´m truly satisfied with the sweater as a whole, I have designed the pattern in my head. Don´t have a clue how it managed to succeed so well! I learned to make cables last spring when I was sitting in the hospital lobby for 2 hours, having my blood sugar levels measured. Several grandmother aged women gave me plenty advice! So, when I got back home I started the sweater. Happily I had made it so big, that it still fits Joachim! Only the collar hole is too small, so I decided to leave the other shoulder seam open, and put a button there.