Thursday, October 20, 2005

Neulomisjuttuja ja sen sellaista

Oon ihan poikki, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja tänään olis vielä psykan tunti, mikä loppuu vasta kahdeksalta. Kahdeksalta. Tarkoittaen että olen kotona vasta joskus kymmeneltä. Huuh. Lapset riehuvat, kiskovat alas verhoja, hakkaavat toisiaan ratapalikoilla, kiljuvat, kirkuvat..... Laitoin just miehelle viestin, että olen tullut siihen tulokseen, että oikeasti ihmistä ei ole luotu olemaan lasten(sa) kanssa 24/7. Ei ne hermot muuten niin helposti menisi. Ja joo, tiedän että joillain ei mene hermo, mutta niistä tuleekin muutaman kotivuoden jälkeen niitä jotka istuu perse leviten hiekkalaatikon reunalla ja kyttäväät mitä naapuri tekee. Oikeasti, tästä on tehty tutkimusta tuttavapiirin naisten ja miesten kanssa - pitkä kotona olo (oli syy sitten lapset tai työttömyys tai muu) tekee ihmisestä agressiivisen marmattajan. Ja sieltä varmaan löydämme syyn kasvaviin avioerotilastoihin :D Mutta ei mennä sinne.

Tiistain neulontatapaamisessa en neulonut riviäkään. Sen sijaan seurailin kanssaneulojien neulontatyylejä ja -tapoja. Jos olet miettinyt, mitä virkaa palmikkopuikolla on, sinun pitäisi nähdä miten näppärästi Kristel sitä sormissaan pyörittelee, ja neule etenee humpsista vaan. (Se on muuten oikeasti näppärä apuväline, en käsitä miten olen tehnyt kokonaisia paitoja apuna vain joku tavallinen sukkapuikko.) Marjutin neulomisvauhti on päätähuimaava. Ja on niin hauskaa katsoa, kun Marjut puhuu, katsoo keskustelukumppania silmiin ja samalla puikot viuhuu hillitöntä vauhtia! Kati istui mun vieressä että en niin tarkkaan pystynyt vakoilemaan, mutta Branching out lisääntyi kiitettävästi, tuosta vaan! Mä en käsitä miten pystyy puhumaan ja tekemään pitsineuletta samaan aikaan tuollaista vauhtia. Ihailtavaa! Ja kiitos tytsyt seurasta!

Minä olen aika hidas neuloja. Tai no, ehkä sana haaveilevainen on parempi. Monesti huomaan neulovani tosi hitaasti, kun kovasti mietin samalla jotain. Jos olen oikein vihainen, neulon kyllä vauhdikkaasti, mutta käsialasta tulee niin tiukkaa, että puikot soi. En pysty seuraamaan kaaviota ja puhumaan samalla, mikä nyt ehkä johtuu siitä, että en ole montaa neuletta tehnyt kaaviosta. Hassu juttu on se, että minä kyllä osaan neuloa katsomatta työtä, mutta jostain syystä nykyään aina tuijotan sitä työtä. Nuorempana neuloin aina niin että katsoin samalla telkkaria, nykyään huomaan, että useimmiten vain kuuntelen ohjelmaa ja tuijotan neulettani. Joudun oikein keskittymään siihen, etten katso neuleeseen. Kaipa tuon taidon taas oppisi kun hetken harjoittelisi.

Lacy huivista puuttuisi enää jotakuinkin kymmenen riviä. Mutta tässä talossa on tänään äiti-ei-saa-tehdä-mitään-rauhassa -päivä, joten saas nähdä milloin sen ehtis kutaisemaan loppuun. Viimeiset rivit ei ole kaaviossa, vaan ärsyttävän pienellä printillä kirjoitettuna, joten sitä on vaikea seurata. Eilen illalla tein hahtuvahatun Melindalle, mutta pitäs vielä tehdä kukkia ja muuta huovutettavaa mukaan koneeseen. Voi blääh. Mun pitäs järjestää ne hillittömät lakkiaisetkin, mutta ei ole rahaa. Ja välillä tuntuu että kaikilla on niin kiire AINA, että näinköhän kellään on edes aikaa tulla. Ehkä mä pidän messenger-vastaanoton, ja otan lahjukset suoraan tilille, tai vaikka suoraan Menitaan. a-h-d-i-s-t-a-a.

7 comments:

laurakoo said...

Kääks, millaisen tulevaisuuden kuvan maalailit. En mä varmaan sit joskus uskallakaan jäädä kovin pitkään kotiin muksujen kanssa, vaikka sellaisesta oon vähän haaveillut :)

Oon huomannut muuten neulomisnopeudesta ihan saman. Neuloin sitä neliraitaista pannumyssyä samalla kun katsoin uutta versiota texasin noottorisahamurhaajasta. Aina pelottavan kohtauksen tullessa puikot suihkivat paljon tiuhempaan ja kädet hikos.

Susanna said...

Laura, tuo nyt koski lähinnä ihmisiä, joilla ei ole muuta elämää. Monet minunkin ystävistä ovat vaan jymähtäneet kotiin, ilman lapsia ei käydä missään ja muusta ei puhuta kuin lapsista ja kotijutuista. Jos on jotain omaakin niin kyllä se sitten sujuu. Ammatillisessa mielessä kannattaisi välillä kävästä töissä :D

laurakoo said...

Juu, no ymmärsin et taisit karrikoida pilke silmän nurkassa.

Susanna said...

Laura, :D Kyllä joku vielä tästäkin laittaa herneen nenuun. mutta ai dount keer...

heh, mun pieni smurffityttö aivasti just jotain sinistä... :/

Kati E said...

Jassåå, että sä vakoilit meitä sillon tiistaina!? No menköön tän kerran. :D

Ja kuin myös, kiitos vaan kaikille, te olette hyvää seuraa ja on kiva olla välillä ILMAN niitä lapsia sekä ilman työjuttuja.

Stricker said...

Vai että niitä päiviä teilläkin, tsemppiä!. Mä puhuin tuossa äidin kanssa puhelimessa ja pikkutermiitti tuhosi samalla suunnilleen puolet kämpästä, vaikka koko ajan katsoin, mitä hän oli tekemässä :-(.

Ai kun on ihana tuo sinun kärjistyksesi kotiäitiydestä :-). Mutta tuollaisiin on kyllä tullut tutustuttua, vaikka en missään nimessä tunnustaudu itse siihen ryhmään ... tosin takapuolen leveys alkaa olla kyllä jo uhkaava, mutta ei hiekkalaatikon takia, koska siellä joudun juoksemaan suunapäänä termiitin perässä, vaan koneella istumisen takia :-).

Smurffitarina oli hyvä, vaikka kyllä melkein itku pääsi kun ajattelin, jos tuollaista kävisi meillä.

derea said...

Mulla onneksi on vielä matkaa äitiyteen :)

Mäkin huomaan aina vain tuijottavani neuletta neuloessa ja kuuntelevan vain puhetta telkkarista. Siksi mä katsonkin usein suomenkielisiä ohjelmia niin siinä samalla voi hyvin neuloa ja vain kuunnella ohjelmaa :)