Neulomisjuttuja ja sen sellaista

Oon ihan poikki, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja tänään olis vielä psykan tunti, mikä loppuu vasta kahdeksalta. Kahdeksalta. Tarkoittaen että olen kotona vasta joskus kymmeneltä. Huuh. Lapset riehuvat, kiskovat alas verhoja, hakkaavat toisiaan ratapalikoilla, kiljuvat, kirkuvat..... Laitoin just miehelle viestin, että olen tullut siihen tulokseen, että oikeasti ihmistä ei ole luotu olemaan lasten(sa) kanssa 24/7. Ei ne hermot muuten niin helposti menisi. Ja joo, tiedän että joillain ei mene hermo, mutta niistä tuleekin muutaman kotivuoden jälkeen niitä jotka istuu perse leviten hiekkalaatikon reunalla ja kyttäväät mitä naapuri tekee. Oikeasti, tästä on tehty tutkimusta tuttavapiirin naisten ja miesten kanssa - pitkä kotona olo (oli syy sitten lapset tai työttömyys tai muu) tekee ihmisestä agressiivisen marmattajan. Ja sieltä varmaan löydämme syyn kasvaviin avioerotilastoihin :D Mutta ei mennä sinne.

Tiistain neulontatapaamisessa en neulonut riviäkään. Sen sijaan seurailin kanssaneulojien neulontatyylejä ja -tapoja. Jos olet miettinyt, mitä virkaa palmikkopuikolla on, sinun pitäisi nähdä miten näppärästi Kristel sitä sormissaan pyörittelee, ja neule etenee humpsista vaan. (Se on muuten oikeasti näppärä apuväline, en käsitä miten olen tehnyt kokonaisia paitoja apuna vain joku tavallinen sukkapuikko.) Marjutin neulomisvauhti on päätähuimaava. Ja on niin hauskaa katsoa, kun Marjut puhuu, katsoo keskustelukumppania silmiin ja samalla puikot viuhuu hillitöntä vauhtia! Kati istui mun vieressä että en niin tarkkaan pystynyt vakoilemaan, mutta Branching out lisääntyi kiitettävästi, tuosta vaan! Mä en käsitä miten pystyy puhumaan ja tekemään pitsineuletta samaan aikaan tuollaista vauhtia. Ihailtavaa! Ja kiitos tytsyt seurasta!

Minä olen aika hidas neuloja. Tai no, ehkä sana haaveilevainen on parempi. Monesti huomaan neulovani tosi hitaasti, kun kovasti mietin samalla jotain. Jos olen oikein vihainen, neulon kyllä vauhdikkaasti, mutta käsialasta tulee niin tiukkaa, että puikot soi. En pysty seuraamaan kaaviota ja puhumaan samalla, mikä nyt ehkä johtuu siitä, että en ole montaa neuletta tehnyt kaaviosta. Hassu juttu on se, että minä kyllä osaan neuloa katsomatta työtä, mutta jostain syystä nykyään aina tuijotan sitä työtä. Nuorempana neuloin aina niin että katsoin samalla telkkaria, nykyään huomaan, että useimmiten vain kuuntelen ohjelmaa ja tuijotan neulettani. Joudun oikein keskittymään siihen, etten katso neuleeseen. Kaipa tuon taidon taas oppisi kun hetken harjoittelisi.

Lacy huivista puuttuisi enää jotakuinkin kymmenen riviä. Mutta tässä talossa on tänään äiti-ei-saa-tehdä-mitään-rauhassa -päivä, joten saas nähdä milloin sen ehtis kutaisemaan loppuun. Viimeiset rivit ei ole kaaviossa, vaan ärsyttävän pienellä printillä kirjoitettuna, joten sitä on vaikea seurata. Eilen illalla tein hahtuvahatun Melindalle, mutta pitäs vielä tehdä kukkia ja muuta huovutettavaa mukaan koneeseen. Voi blääh. Mun pitäs järjestää ne hillittömät lakkiaisetkin, mutta ei ole rahaa. Ja välillä tuntuu että kaikilla on niin kiire AINA, että näinköhän kellään on edes aikaa tulla. Ehkä mä pidän messenger-vastaanoton, ja otan lahjukset suoraan tilille, tai vaikka suoraan Menitaan. a-h-d-i-s-t-a-a.