Friday, March 23, 2007

Koolausta

Sain Annelta ajat sitten läjän KoolAideja päivän piristykseksi. Vaikka niin olin niitä haikaillut, en jostain syystä ole jaksanut perehtyä touhuun. Eräiden päiväunien aikaan kuitenkin tartuin toimeen, valitsin kaksi sinistä mehujauhetta (ice blue raspberry lemonade ja raspberry reaction muistaakseni). Katsoin ohjeistusta Ilun koolausoppaasta, skippasin vain kaikki kohdat missä kehotettiin hörppäämään viiniä, koska ei ollut viiniä oli keskipäivä. Seuraavalla kerralla sitten..

Upotin vyyhdin ensin toiseen väriin hitaasti niin että loppu oli jo tosi vaalea sininen. Sitten toinen värisatsi, mihin lykkäsin koko vyyhdin nopeasti kerralla. Väristä tuli kivan vaihteleva mutta kuitenkin melko tasainen; en tahtonut mitään ihme läikkiä. Molempia värejä oli siis yksi pussi vain, melkoisen vaalea lopputulos.

Vähäks oon ylpeä että ihan käsipelillä minä itse olen kerinyt tuon noin kauniiksi.

Tällaiset kämmekkäät siitä sitten tuli, Joachimille. Lanka on Grignascon Flavia babya, puikot kolmosen bambut ja silmukoita 40. 2o2n ribin epätasaisuus on ärsyttävää, mutta jotenkin sopii tälle langalle. Lanka on myös aivan käsittämättömän pehmeää, siis onhan flavia muutenkin, mutta keittäminen teki vielä lisäpehmeyttä :D. Väri sopii kivasti Project spectrumiin. Onneksi kohta vaihtuu kuukausi, harmaa-valkoinen-sininen ei ollut kyllä yhtään mun juttu.

Jocsu on sanoinkuvaamattoman onnellinen. Hän oli mukana värjäämässä, ja itse pyysi tällaiset kämmekkään. Hän haluaisi vielä hapsureunuksen, mutta mulla ei oikein ole sopivaa sävyä Tangoa. Miksen ostanut niitä vedenvärisiä poistotangoja Menitasta silloin vuonna miekka ja kivi???

Onnen aiheita; Melinda on pienentynyt niin paljon, että kaikki syksyllä tehdyt ja ostetut vaatteet sopivat edelleen, osa jopa paremmin kuin syksyllä. Erityisen onnellinen olen että tämä ja tämä takki on yhä sopiva (tulipas kieliopillinen kukkanen tästä lauseesta).

Viime vuonna kun oli Marimekon ystävyysmyynti, päätin että ensi vuonna mulla on rahaa mennä ja kolkuttelen ovella jo aamulla. Vitut mulla mitään rahaa edelleenkään ole, ja vaiks olisikin niin parempiakin sijoituskohteita taas löytyy. Toisekseen matka Herttoniemeen yhden melkein terveen ja yhden melkein kipeän kanssa ei ehkä olisi se fiksuin juttu kuitenkaan joten en harmittele rahapulaa sen enempää :D.

Mulla on myös uusi harrastus. Aiomme hankkia akvaarion. Tässä voi tovi mennä säästäessä sitä varten, mutta lapset ovat olleet oikein ahkeria; olemme sopineet että kun huoneensa siivoaa kiltisti, tai auttaa äitiä muissa jutuissa, saa rahaa pankkiin. Ja kun pankit on täynnä mennään akvakauppaan. Ollaan sit yhdessä etsitty tietoa kaloista ja katseltu kuvia ja pohdittu mihin akva sitten laitetaan. Mua on todella alkanut nyt poltella tämä homma, en millään jaksaisi odottaa enää yhtään. No, kärsivällisyys on hyve ja niin poispäin.

Tänään pidämme löhöilypäivän ja sormet ristissä että Jocsulla on vaan pieni nuha eikä muuta. Jos ei mittaa kuumetta niin meniskö se pois? Taidan roudata patjat alakertaan ja teemme pesän kera popcornien. Milläköhän keinoilla saisin lapset katsomaan ennemmin Gilmoren tyttöjä kuin jotain piirrettyä???

12 comments:

Laura said...

Ihana herkullinen väri! Koska teidän Jocsu alkaa koolata ja neuloa itse? Alkuinnostaminen on selvästi hyvällä mallilla :).

KirsiÄr said...

Ei tämä vielä mitään, mutta se vaihe, kun altaassa on jo vesi ja sisustukset ja kasvit ja sit pitäis jotain bakteeritasapainoa kehitellä. Ilman kaloja. Boooooring.

Mä olen päässyt ysmyilemään kerran. Jossain kangaslaatikon pohjalla makaa nekin muinaiset huippuhankinnat :)

Susanna said...

Kirsi, niiiinpä. Olenkin pohtinut, että miten selitän lapsille, että nyt on vaan odoteltava. Oli jo aika vaikeaa perustella miksei Nemoa voi ostaa kotiakvaan :D

Anonymous said...

Mä en siis muuten ole Helsingissä, kert noi on sairaat! Sori!!! Ei ne akvaariot kauhean hintaisia ole, tuollainen 63 l maksoi pumpulla ja lampulla ja lämppärillä 160 rahaa Faunattaressa.
Sitä bakteeritasapaino tai what ever meillä ei kehtielty, kerta sen saa ostettua pullosta! Sellainen valis mikro-organismi ja kalat saa heti.

Jonna said...

Siis onko se ysmy tänään?! Sinne pitää päästä, onneksi on ihan naapurissa.

särmä said...

Tarttetko sitä vedenväristä tangoa? minulla taitaa pyöriä sitä pieni nöttönen varastossa. Voisin sen oikein mielelläni lahjoittaa:)

Susanna said...

Thiire, niin joo, mä olin jo ihan unohtanut koko jutun tässä sairastaessa... Meille 160 rahaa on kahden viikon ruuat.. Ja tiedän et sitä starttijuttua saa pullosta, mutta kyllä sen silti pitäs antaa jonkun aikaa kypsyä. *tiukkis :D*

Kanerva, joo, mun mielestä oli 22-24.pvä jos oikein mainosta tulkkasin!

Susanna said...

Särmä, tjoo mikä ettei, jos sulla sitä on! pistä mulle postia mimmaneule @ gmail.com niin laitan osoitteen!

Anonymous said...

Hei helpommalla ja halvemmalla akvaarion kanssa voisi päästä, kun ostaa käytetyn!
Sitten bakteeritasapaino on jo valmiina hiekassa ja kasveissa, vaikka veden melkein kokonaan vaihtaankin.
Huutonetistä se meidän akvaario on hankittu. Alkuperäisistä kaloista on kolmen vuoden jälkeen jäljellä vain monni.

PS. huvittaisi lähteä ysmyyn uudelleen. Kävin eilen hakemassa yhden säkin tilkkuja 12 € ja ne oli yllättävän reiluja paloja.

Susanna said...

Nimetön, ihan totta, olen niitä katsellutkin ja jatkan tarkkailua. Jotkut pyytävät altaistaan melkoisia hintoja, mutta välillä on löytöjäkin. Katsellaan, en mä pidä kiirettä tän asian kanssa, on ihan kiva oikeasti säästää johonkin, eikä vaan vingauttaa luotolla. Ja mä oon sellainen, että tahdon ottaa kunnolla selvää asioista ensin. Välillä kadehdin Thiireltä tota suurta impulsiivisuutta :D

Anonymous said...

Olihan ne Ysmyt tänäänkin vielä, onneksi oli :)

Anonymous said...

Itse just luovuin omasta akvaariostani tammikuussa ja ehdin (harmi) sen altaan jo myydä. Vain tarvikkeet on enää jäljellä, joten jos kaipaat vaikka hiekkaa, suodatinta tai ilmapumppua, niin myyn kyllä mielelläni. :)